Tuntuu vaan taas siltä että en jaksa. Oon yrittäny pysyä positiivisena ja ajatella että asiat järjestyy, mut nyt taas tekis mieli käpertyä peiton alle ja itkeä. Miten mun elämä on oikeesti päässy tähän jamaan? Miten mun ihmissuhteet on näin solmussa, eikä mua edes kiinnosta selvittää niitä.Kaverit jotka oli mulle yläasteen aikana todella läheisiä tuntuu nyt niin vierailta. Tuntuu niin tyhjältä kun nykyään oon koko ajan kotona, enkä kavereiden kans ulkona pitämässä hauskaa.
Tässä maailmassa on tasan yks ihminen jolle voisin oikeesti avautua, mutta en halua olla kenellekkään taakka.Vaikka toisaalta en haluis mitään niin paljon kun että saisin/pystyisin kertomaan ne asiat jotka mun mieltä painaa. Mua vaan yksinkertasesti pelottaa että jään yksin näiden juttujen kanssa, tai että joku alkaa säälimään mua ja sen takia pysyy mun luona.
Siks tuntuu nii pahalta senki puolesta, kun toinen yrittää auttaa ja mä en kykene ottamaan sitä apua vastaan. anteeks kulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti